Taksi Husu
Etusivu Yhteystiedot Hinnasto  
Tilaukset 040 7636180

Vuonna 2003 perustin oman taksiyrityksen, Taksi Jarkko Husu.
Aloitin ensin yhdellä pikkuautolla tehden kuitenkin töitä myös liikuntarajoitteisten, sekä erityisryhmien kanssa.

Helmikuussa 2011 vaihdoin yhtiömuodon osakeyhtiöksi. 
Kaikki toiminta jatkuu ennallaan, vain yrityksen nimi ja y-tunnus muuttuivat.
Tällä hetkellä Taksipalvelu Husu Oy työllistää neljä vakituista työntekijää.

Kun entinen työnantajani ja yhteistyökumppani Lasse Sihvo supisti omaa toimintaansa neljästä invataksista yhteen pikkuautoon, palasin nk. juurilleni ja aloitin liikennöinnin kahdella isolla invataksilla.
Kokemusta invataksista minulla on jo vuodesta 1993, jolloin toimin invataksi Heikkisen kuljettajana parin vuoden ajan.
Sihvon palveluksessa olin kahdeksan vuotta ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Taksipalvelu Husu Oy tarjoaa myös taksialan koulutusta ja konsultointia. Koulutusasioissa pyydämme soittamaan puh. 044-3443457

  • 2 tilataksia
    • 1+8 henkilöä
    • Invavarustus
    • Tarvittaessa lainaamme pyörätuolia
  • Normaali taksiliikenne
  • Edustusajo

 

 

 

 

Saipa

Pleikkari

Taksisaimaa

Korkkis

Sivuston toteuttanut PHSoft